HCE A

***************************************

Aloitamme uuden kauden lähes samalla ryhmällä kuin viime vuonna (muutaman vahvistuksen olemme jo saaneet joukkueeseen), joten tulevan kauden (A-juniorit) toiminta on hyvässä vauhdissa. Toukokuussa treenaamme vielä sunnuntaisin, joten muutamalle pelimiehelle, joka on valmis harjoittelemaan säännöllisesti, on tilaisuus tulla kokeilemaan vauhtia mukavassa joukkueessa. Tarkoitus olisi päästä AII-karsintoihin. Tulemme harjoittelemaan noin 3-4 kertaa viikossa lähinnä Matinkylän jäähalleissa. Joukkueessa on tällä hetkellä noin 20 pelaajaa. Touko-kesäkuussa on tarkoitus järjestää myös muutamia kuivatreenejä. Heinäkuu ladataan pattereita ja uusi kausi lähtee käyntiin elokuun alussa jääleirillä.

Mikäli kiinnostuit harjoittelemaan HCEspooA:n ringissä, ota yhteyttä vastuuvalmentajaamme Miska Räikköseen, 0405220709.

HUOM! Joukkueen tilinumero on muuttunut. Uusi tilinumero on 111230-385440, HC ESPOO A. Poikkeuksellisesti kauden ensimmäisen maksun eräpäivä on 02.08.2010, 180 euroa per pelimies. Syyskuusta lähtien eräpäivä kunkin kuukauden 15.päivä/180 euroa.

 


 

 

 

 
 © 2008 HC Espoo SLU  |  Sporttisaitti  |  tulosta sivu